2010-01-27 19:18:00
Suffocation ja Gorgoroth varmistuneet Jalometalliin
Oululainen Jalometalli-festivaali on julkistanut neljä uutta esiintyjäkiinnitystä, jotka ovat amerikkalainen Suffocation, norjalainen Gorgoroth, ruotsalainen Dream Evil ja kotimainen Demilich. Viime kesän festivaalien päätteeksi tämän vuoden toiseksi pääesiintyjäksi julkistettiin brittiläinen Carcass.
Jalometalli järjestetään 13. – 14. elokuuta 2010 Oulussa Club Teatrialla. Kahden päivän liput ovat parhaillaan myynnissä. Lisää esiintyjäjulkistuksia on luvassa myöhemmin kevättalven aikana. Myös festivaalin kotisivut ovat saaneet uuden mukavan ilmeen.
Carcass on vaikuttanut vahvasti kahden metallisuuntauksen syntyyn. Vuonna 1988 julkaistu debyyttialbumi Reek of Putrefaction oli maailman ensimmäisiä grindcore-levyjä ja vaikutti suuresti genren kasvuun. 90-luvulla yhtye siirtyi suositulla neljännellä Heartwork-albumillaan melodisemman death metalin linjalle.
Newyorkilaista Suffocationia pidetään teknisen death metalin suurimpana pioneerina, kun bändi nousi maailmanmaineeseen 90-luvun alussa. Bändin kuudesta pitkäsoitosta uusin, Blood Oath, ilmestyi viime heinäkuussa.
Norjalainen Gorgoroth on yksi maailman suosituimmista black metal -yhtyeistä. Bändin kokoonpano muuttui lähes kokonaan viime vuonna ja aiemmasta kokoonpanosta bändin luotsaamista jatkaa kitaristi Infernus. Yhtyeen kahdeksas albumi Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt ilmestyi viime lokakuussa.
Ruotsalainen Dream Evil julkaisi tammikuun lopussa In the Night -nimisen pitkäsoiton kymmenvuotisen uransa viidenneksi kruunuksi. Perinteisen heavymetallin ja melodisen powerin nimiin vannova bändi esiintyy parin vuoden tauon jälkeen Suomessa.
Kuopiolainen Demilich oli 90-luvun vahvimpia suomalaisessa death metal -skenessä. Yhtye teki viimeisen keikkansa vuonna 2006, mutta kitaristi-laulaja Antti Bomanin aiemmasta lupauksesta poiketen yhtye tekee jäähyväiskeikkansa tämän vuoden Jalometallissa. Bändi tarjoaa näin faneilleen vielä viimeisen mahdollisuuden nähdä Demilich livenä.
Kahden päivän liput elokuun Jalometalliin ovat myynnissä Lippupalvelussa, Tiketissä ja Oulun Levykauppa Äxässä. Liput maksavat 60 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin keväällä, kun kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on saatu sovittua. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille.
Median ja musiikkialan ammattilaisten akkreditointi alkaa toukokuussa.




