Uusi vuosi uusine kujeineen

Tervehdys taasen jalot metallistit.

 

Viime vuoden loppu meni vielä elokuista Jalometallia makustellessa, keskittyessä muihin keikkoihin ja mainioihin metallilevyihin. Mutta tarmokas promoottorimme Marco ei ole lepäillyt laakereillaan hetkeäkään, vaan vuoden 2008 Jalometallia on rakenneltu kulisseissa koko ajan.

 

Jalometalli Winterfest siirtyi totutusta hieman myöhemmäksi maaliskuulle, mutta tähän luonnollisesti vaikuttavat bändien aikataulut. Kolmatta kertaa maaliskuun 29. järjestettävä talvitapahtuma on monilta osin laadukkaampi kuin aiemmat. Bändien määrä on noussut seitsemään ja kokonaistaso on mielestäni kovempi - aiempia esiintyjiä lainkaan väheksymättä tai jokaisen musiikkimakua arvostelematta.

 

Impaled Nazarene on monille extreme-metallin ystäville kova kestosuosikki, eikä bändin keikat täällä Oulussa ole koskaan jääneet vähälle huomiolle. Korpiklaani ja Metsatöll rundailevat yhdessä tuoreiden levyjensä saattelemana, ja on hienoa, että nämä folk-suosikit saadaan lopultakin keikalle myös Ouluun.

 

Tulevan kesän festivaalinkin suunnittelu on täydessä vauhdissa ja esiintyjäjulkistuksia uskallan luvata 99% varmuudella viimeistään Winterfestin aikaan. Ehkä jo aikaisemminkin. Huhuja saa liikkua, mutta varmat kiinnitykset löytyvät sitten aikanaan täältä Jalometallin sivuilta.

 

Mutta sitä ennen toivotettakoon kaikki metallin ystävät lämpimästi tervetulleiksi Jalometallin talvitapahtumaan. Muistakaa, että “hevi” on parasta, mutta ei paskimmillaan.

Jätä kommentti